Olin kopio muiden joukossa. Lähes kasvottomana seurasin muiden jalanjälkiä tietämättä päämäärääni. Väkijoukko oli vaitelias, mutta innostunut jostakin, mistä en saanut selvää. Edestä päin kuului kohu, väkijoukko pysähtyi. En nähnyt päitten ylitse, vaikka kuinka yritin vilkuilla. Eturivi kohahti taaksepäin ja jäin ihmismassan väliin. Tein itselleni tilaa ja näin vihdoin valonpilkahduksen. Väki liikkui taas, tällä kertaa valon edestä. Valo siirtyi väkijoukon keskelle, minun eteeni. Isot kädet ottivat minut syliin. Korvaani kuiskasi lempeä ääni: "Hyvin tehty."
En ymmärtänyt tapahtumaa ja katsoin ihmeissäni valon häivähdystä. Kädet pitivät turvallisesti olkapäistäni kiinni ja ne käänsivät minut ihmisjoukkoa kohti. Seuraavia sanoja en muistanut enää aamulla enkä tiennyt syytä miksi minua kiitettiin, mutta jotakin tärkeää se oli. Aamulla minulle jäi lämmin tunne, mikä sykähdytti sydäntäni. Tiesin olevani oikealla tiellä, tiesin ketä kannattaisi kuunnella ja tiesin saavani hyväksyntää, vaikkei kukaan sitä ääneen sanoisikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti